tiistai 12. elokuuta 2014

Havahtumisia Herrankukkarossa

Ympäristöllä on merkitystä

Meillä suomalaisilla on onnellinen suhde luontoon. Siitä muistaa harvoin olla kiitollinen tai ymmärtää, etteivät kaikki maailman ihmiset koe metsiä ja asumattomien seutujen avaruutta turvallisiksi. Uskon, että meille Euroopan unionin kiireisimmälle kansalle luonnon tankkausapu on yksi parhaista lahjoista. Sillä opintomatkalla, jolla etsimme onnellista suhdetta aikaan, kannattaa ottaa lempeitä aikalisiä luonnon rauhassa. Tai antaa sateen ropinan ja energisten tuulien raikastaa levottoman mielen suorituspaineet.

Olemmen yhdeksän kiireenkesytysvalmentajan kanssa nauttineet Rymättylässä Herrankukkaron uskomattoman levollisesta ilmapiiristä. Kun aamuvarhain soudimme lähisaareen yhteisestä sopimuksesta puhumatta ihastellen valon kimmellystä meren pinnassa, pientä tuulenvärettä ja muutaman yli lentävän vesilinnun aamutervehdystä, hiljaisuus jäi  matkaamme ja kesti aika monta tovia ennen kuin kukaan halusi sitä rikkoa. Kun savusauna ja merivesi illalla olivat rentouttaneet kehomme ja mielemme, yöuni oli ihanan syvää ja rauhallista. 

Me tiedämme, että erilaiset ympäristöt auttavat meitä inspiroitumaan, rauhoittumaan tai tankkaamaan usia voimavaroja. Siksi haluamme viedä yhdessä kiirettä kanssamme kesyttävät asiakkaat omiin suosikkiympäristöihimme. Sellaisiin, joiden tiedämme toimivan ajatusten avartajina ja oivallusten virittäjinä. Verkostojen kasvaessa myös meidän valmentajien lempeät aikalisät  inspiraatiotulien äärellä synnyttävät uusia ideoita ja yhteistyömalleja. Tällä kertaa Rymättylän Herrankukkarossa, jossa haluamme virittää vielä monia hyvän työelämän onnistumistarinoita.




6 kommenttia:

  1. Paikalla on merkitystä, niin myös seuralla! Viehättävä ja virittävä paikka, innostavia, ideoivia ja innovoivia kollegoita. Verkostoitumisessa on voimaa ja jotain jäi jokaiselle eväsboxiin kotiinkin vietäväksi. Kiitos Anja, kiitos Sari ja Terhi sekä kaikki muut taitavat kollegat. Kiireenkesytys jatkuu!

    VastaaPoista
  2. Kiireenkesytys on tapa elää ja kiireenkesytysvalmentajan kannattaa elää niin kuin opettaa. On hienoa voida valmennuksissa kertoa Pysähtymisistä tai Terveistä rajoista, kun on itse kokenut niiden merkittävyyden vaikkapa kollegoiden kanssa Herrankukkarossa! Opimme tälläkin valmentajien tapaamiskerralla paljon toisiltamme ja samalla saimme nauttia valitsemastamme tavasta elää. Kiitos kaikille upeasta reissusta, kiitos myös Herrankukkarolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikille Kiireenkesytys -valmentajille voimaannuttavista ja ajatuksia herättävistä päivistä Herrankukkarossa. Kiireenkesytys on avain työyhteisön hyvinvointiin, se lisää mm. luottamusta, ymmärrystä ja vuorovaikutusta sekä rohkeutta löytää uudet tekemisen mallit - luvan toimia uudella tavalla luovasti.

      Näiden ajatusten siivittämänä voi luottavaisesti katsoa kohti syksyä ja olla rohkeasti omien valintojen takana ja nauttia matkasta. Kiitos herrankukkarolle hyvästä huolenpidosta, erityisesti maittavaista aterioista.

      Poista
  3. Herrankukkaro tarjosi mahtavat puitteet tutustua näin ensikertalaisena Kiireenkesytyksen toimintaan ja sen värikkääseen valmentajaporukkaan. Kiitos siitä kaikille mukana olleille sekä tietenkin Herrankukkarolle!

    VastaaPoista
  4. Suurkiitos teille kiireenkesyttäjäkollegat Sari, Terhi, Heli, Merja, Päivi, Tarja, Hanna, Sirpa ja markkinointiassistentti, projektinjohtaja ja juniorkonsultti Aino. Kiireettömistä kohtaamisista leiskahti sellaisia inspiraatiotulia, että niistä vielä kuullaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos havahduttamisista. Oli ilo olla osana yhteisöä, joka innovatiivisesti ja rauhoittuen kykenee näkemään kauas ja opastamaan muita rakentavaan dialogiin. Yhteisössä on voimaa.

      Poista