Lapsi ja aikuisten kiireet

Lapsena kaikilla on ollut täydellinen kyky olla läsnä siinä, mitä tapahtuu ja miltä tuntuu. Kellouden aika ei vielä patistanut meitä kiirehtimään. Osasimme sukeltaa hetken ikuisuuteen ja tavoittaa ihmeitä. Osasimme muokata todellisuutta mielikuvituksen voimin ja nähdä asioita, joita aikuiset eivät enää näe. Ja pikkuhiljaa unohdimme kaiken tämän. Meistä tuli aikuisia. Velvollisuudet ja kiire tulivat tutuiksi. Rutiinit valtasivat tilaa rajattomalta luovuudelta. Suorittamisesta tuli tärkeämpää kuin heittäytymisestä.


Miten lapsen maailma törmää aikuisten kiireisiin? Jokin aika sitten teinityttö kirjoitti sanomalehden yleisön osastolla kouluikäisen tarpeesta saada viettää häiriötöntä aikaa vanhempiensa kanssa. Samalla viikolla facebookissa kiersi kuva kyltistä lastentarhan portilla. Siinä kehoitettiin aikuisia lopettamaan kännyynsä puhumisen, kun he tulevat noutamaan lapsiaan tarhasta. Puhelimista, joiden piti yhdistää ihmisiä, onkin tullut vempaimia, jotka varastavat aikaa perheeltä. On surullista, kun lapsi ei saa kaipaamaansa vanhemman huomiota tämän askarrellessa kännynsä tai pädinsä kanssa. Samalla kun maailman kiinnostavat tapahtumat ja kaverimme sosiaalisessa mediassa ovat tuoneet elämäämme uutta säpinää, olemme kenties etääntyneet kiireettömistä hetkistä läheistemme kanssa. Kun huomiomme on kaukana, ne jotka ovat lähellä saavat vain rippeitä.

Joitain vuosia sitten saimme koskettavia kuvauksia sekä esikoulu- että ala-asteikäisiltä lapsilta siitä, miten he kokivat kiireen. Lapset myös piirsivät kuvia kiireestä. Niissä näyttäytyi tuttuja tilanteita lapsen arjesta ja siitä, miten kaikilla oli aamuisin kiire.  Miten paljon helpompaa elämä olisikaan, jos pieniä lapsia ei tarvitsisi hoputtaa aamulla. Miksi ihmeessä lapsiperheiden aikatauluissa ei voi olla enemmän joustavuutta? Se lyhyt aika, jolloin lapset ovat pieniä, on jotain niin arvokasta, että olisi upeaa voida hidastaa sen tempoa ja rakentaa harmoniaa kaiken suorittamisen lomaan. Lapsemme voisivat kenties olla opettajia, jotka antaisivat meille vielä mahdollisuuden pysähtyä kaikin aistein arjen ihmeiden äärelle. Päästämällä irti tarpeesta olla jo jossain muualla ja olla tehokkaampi, meillä voi olla mahdollisuus nähdä, kuulla ja elää enemmän. Tehdä sinunkaupat ohikiitävän hetken kanssa.

Sinunkaupat syksyn kanssa

Mietin tänään, miksi olen aina pitänyt syksystä. Useimpien ihmisten lempivuodenaika on kevät. Minulle se on levotonta aikaa. Uuden elämän ihmettä - kyllä - mutta myös liikaa kesän odotusta, pettymystä, kun se ei vielä tullutkaan, kärsimättömyyttä olla jo suloisissa suvitunnelmissa. Ja sitten kun Pohjolan lyhyt kesä vihdoin hemmottelee meitä, menetyksen pelko hiipii mieleeni. Yritän napata kesästä kaiken talteen, mutta se on kuin liukas saippua, joka lipsahtaa kourastani ennen aikojaan. Mutta syksy, ah ihana syksy. Mikä energia onkaan sen väreissä, vinkuvissa tuulissa, vaahtopäisissä aalloissa. Odotus on poissa. Minun on helpompi olla läsnä itsessäni syksyllä. Ei ole kiirettä talven pakkasiin tai lyhyisiin päiviin. Olen tehnyt sinunkaupat syksyn kanssa. Tässä ja nyt riittää minulle.

Vuodenajat tarjoilevat meille erilaisia lahjoja. Silloin kun ihminen vielä eli lähempänä luontoa, kunnioitimme sitä ja sopeuduimme enemmän. Rytmitimme päivämme ja työmme eri tavalla. Sen jälkeen kun aloimme kuvitella liikoja itsestämme, vieraannuimme luonnon kiertokulusta ja ostimme kellouden idean. Elämä muuttui enemmän suorittamiseksi, tehtävästä toiseen siirtymiseksi, tehokkuuden tavoitteluksi ja tärkeisiin rooleihin pukeutumiseksi. Alkaa kuitenkin näyttää siltä, että kiihkeän suorittamisen arvostus on murenemassa. Moni kaipaa yksinkertaisempaa elämää. Siinä, missä olemme yrittäneet maksimoida hyvinvointia, onkin käynyt ilmeiseksi, ettei jatkuva kasvu ja yhä lujempaa juokseminen lisää onnellisuutta. Sen sijaan hyvä suhde luontoon ja toisiin ihmisiin tuottaa meille parempaa elämää.

Jos olisi kolme asiaa, joista syksy minua muistuttaa, mitä ne olisivat? Yksi on havahtuminen siihen, mitä luonnossa tapahtuu. Nyt. Syksy herättelee kaikki aistit: tarjoilee virkistäviä värikylpyjä, puhaltaa pois eiliset ja huomiset, vaatii näkemään, kuulemaan, haistamaan ja maistamaan enemmän, olemaan enemmän läsnä. Syksy muistuttaa, että ihmisen parhaat tankkauspaikat löytyvät luonnosta. Säällä kuin säällä. Kaikki koiran omistajat tietävät tämän.

Toiseksi syksy muistuttaa virkistävien aikalisien merkityksestä. Sen sijaan, että antaisin yhä kiihtyvän kollektiivisen vauhdin temmata itseni mukaansa, on viisaampaa sirotella hengähdyshetkiä tehtävien väliin. Vaatii harjoittelua, mutta on sen arvoista. Tietoinen hengittäminen, ajatusten kirkastaminen, edellisestä irti päästäminen ennen seuraavaan siirtymistä, helpottaa ruuhkaa korvien välissä.

Kolmas syksyn lahja on uusien aloitusten kutsut. Juuri nyt syntyvät hyvät päätökset terveemmästä ruokavaliosta, uusista kunto-ohjelmista ja kulttuuririentojen sirottelusta loppuvuoden kalenteriin. Meille, jotka ahneesti hamuaisimme kaiken tämän kerralla, lahjoittakoon syksy vielä ymmärryksen siitä, paljonko juuri nyt on riittävästi.

Näkökulman muutos

Olen joutunut käymään sisäistä dialogia sisälläni asuvan taistelijan ja parempaan tulevaisuuteen luottavan rauhanrakentajan kanssa. Kun maailma  (lue: ihmiset) tuntuu tulleen hulluksi, on yhä vaikeampi olla menemättä joukkohysteriaan mukaan ja antautumatta pelon vietäväksi. Joku osa minua astuisi vaivatta barrikaadeille ja taistelisi sen puolesta, mitä pidän oikeana ja ehdottomana. Voidakseen taistella on ensin nähtävä vihollinen. On katsottava maailmaa meidän leiristä, jota niiden väärät valinnat uhkaavat. Näinhän me olemme tehneet yhä uudelleen ja uudelleen. Olemme pitäneet kynsin hampain kiinni rakentamistamme rajoista, ostamistamme uskomuksista, saavuttamistamme etuisuuksista. Pystymme aina perustelemaan oikeutuksemme. Kun käytämme siihen paljon ääntä ja marssimme kasvavan, kaltaistemme joukon riveissä, olosta tulee rohkeampi. Kenties ne alkavatkin pelätä ja meistä tulee voittajia - kunnes seuraava taistelu taas alkaa.

Jossain iän myötä huomasin, etteivät omaan historiaan perustuvat uskomukset olekaan ainoita oikeita. Olen joskus jopa harjoitellut jotain etäisesti dialogia muistuttavaa, uutta synnyttävää keskustelua. Sellaista, jossa hetkellisesti uskaltaa päästää irti omista vankoista ajatuksistaan, oikeasti kuunnella ja avautua näkemään toisenlaisten kokemusten ja visioiden maalaamia näköaloja. Toki tällaiset tilanteet ovat olleet harvinaisia. Sen verran avartavia kuitenkin, että ymmärrän dialogin ja toista ihmistä arvostavan debatin olevan taitoja, joille on valtava tilaus olemassa nyt, kun kulttuurit väistämättä kohtaavat aiheuttaen suurta hämmennystä ja pelkoa. Voi olla, että se, mihin itse vankasti uskon, tarjoaa joitain aineksia myös huomiselle, mutta minun on osattava perustella, miksi ja miten. Niin taitavasti, että se kirkastuu muillekin. Jos katson asioita vain oman peruutuspeilini kautta, ei viestini mene perille.

Luontevinta itselleni olisi paeta paikalta. Eiväthän nämä asiat koske minua, en osallistu keskusteluun, enkä kerro mitä mieltä olen. Tai voisin arvostella niiden toisten vääriä mielipiteitä, koska ne nyt vain ovat niin vääriä. Koska ympärilläni kuitenkin puhaltavat yhä myrskyisemmät tuulet, joudun valitsemaan sen, mistä elämänenergiani tässä takuuvarmasti muuttuvassa maailmassa ammennan. Pelko vie valtavasti voimavaroja. Niin tekee taistelu toisia vastaankin. Jälleen kerran on aika pysähtyä suurten kysymysten äärelle: kuka minä olen tässä tarinassa? Mikä on paras visio, jota haluan olla valinnoillani rakentamissa? Ketkä ja mitkä asiat ovat polullani? Miten pidän enemmän toivoa kuin uhkakuvia yllä? Ja miten rakennan dialogi- ja debattiharjoitukset osaksi arkeani?

Säilö sisäistä voimaa maailman kaoottisuutta vastaan

Meille on luvassa kaunis syksy. Se tuleekin hyvään aikaan, kun samalla maailman monimutkaisuus lisääntyy ja valo pohjoisessa vähenee. Nyt lienee viisasta suunnitella ja rakentaa omaa sisäistä puskuriaan antamaan meille suojaa tulevien haasteiden keskellä. Jos olet säilönyt kesän valoa ja hyviä hetkiä sisäisiin energiavarastoihisi, olet kenties jo aloittanut syksyn kunto-ohjelmasi ja ehkä uuden kiinnostavan harrastuksenkin. Nyt kannattaa myös pysähtyä miettimään, mitä Hyvän Elämän Tasapaino sinulle merkitsee.
Kiihkeärytmisessä maailmassa vastuu omista terveistä rajoista huolehtimsesta on korostunut. Tehtävää ei voi ulkoistaa, koska olemme yksilöitä. Sinä rajaat itsellesi hallittavan tehtävien määrän. Sinä teet valintoja, jotka tuovat tasapainoa ja iloa elämääsi. Maailmassa, joka on kiihkeässä muutoksessa, voi ajautua minne tahansa ellei pidä omia tavoitteita mielessään. Markku Wilenius neuvoo meitä viisaasti Tulevaisuuskirjassaan: "Maailman pirstaloituminen ja monimutkaisuus haastavat ennen näkemättömällä tavalla ihmisen kyvyn hallita maailmaansa. ... Ainoa keino näyttäisi olevan sisäisen voiman ja kapasiteetin kasvattaminen puskuriksi suojaamaan maailman impulsseja ja kaoottisuutta vastaan."

Uusi alku

Töihinpaluu loman jälkeen tarjoaa loistavan tilaisuuden peilata omaa suhdettaan työhön. Koska työ ei ole staattinen tila, nyt on hyvä hetki ottaa pieni filosofinen hetki itsensä - ja kenties työkavereittensakin kanssa ja kirkastaa, mitä korkeampaa tarkoitusta varten työyhteisö on olemassa ja  miten sen voisi yhdistää omiin tavoitteisiin. Mikä on se visio, joka motivoi minua ja miten voin kehittyä niillä alueilla, jotka koen tärkeiksi? Onko jotain, mitä kannattaisi kyseenalaistaa tai jotain uutta, mitä voisin kokeilla? Työ antaa meille mahdollisuuden toteuttaa itseämme ja olemme itse sen sujuvuuden asiantuntijoita. Pienen irtioton jälkeen on helpompi ottaa ehkä jo aikansa eläneiden rituaalien raikastajan rooli sellaisissa asioissa, joihin itsellä on mahdollisuus vaikuttaa. Moni muukin voi ilahtua siitä, että joku nostaa esille luovan idean tehdä asioita eri tavalla. Tai avaa keskustelun, kysymällä mitä jos kokeilisimme.... Syksy on raikkaiden tuulien aikaa, silloin ilmassa on vielä paljon energiaa.

Henkilökohtaisen hyvinvointisuunnitelman laatiminen syksyn ja talven varalle on nyt paikallaan. Sitä voisi ohjata kolme kysymystä: Miten aion pitää huolen omista terveistä rajoistani? Mikä lisäisi tasapainoa työelämän ja vapaa-ajan välille? Minkä pienen mutta tarpeellisen elämänmuutoksen voin käynnistää heti? 

Päivä löytöretkeilijänä

Tänä kesänä olen saanut työskennellä kahden upean, nuoren naisen kanssa. Koska en enää pitkään aikaan ole uskonut sellaisen työnteon tehokkuuteen, jossa istutaan työtilaksi kutsutussa paikassa muka tehokkaasti tuottamassa kellon määrittämän ajan puitteissa tuloksia, noudatimme enemmän löytöretkeilijäkäsikirjoitusta. Sovimme missä tapaamme ja monelta. Kukaan meistä kolmesta ei ole aamuvirkku, joka otettiin huomioon. Paras mahdollinen visio suuresta päämäärästäkin oli selvillä. Muuten annoimme runsaasti tilaa yllätyksille, jotka odottivat meitä omassa tai parissa vieraassa kaupungissa, puutarhoissa, saarella ja kahviloissa. Kirjakaupassa tai jännittävän oloisessa työhuoneistossa, johon hetken mielijohteesta poikkesimme kadulta kysymään, mitä te teette.

On mielenkiintoista, mitä kaikkea saattaa löytyä, kun lähtee kulkemaan kaupungilla luottaen siihen, että ainakin kolme ratkaisun siementä pohtimaamme ongelmaan tulee vastaan. Tai jos hyppää Suomenlinnan lauttaan, tekee siirtymäriitin toiseen maailmaan ja katsoo, mitä uudenlaisia näköaloja aukeaa. Löysimme Kiireenkesytyksen avaimeen sopivat mekaaniset maskotit. Annoimme niille kaikille omat tehtävät ja otimme kuvia niiden retkistä. Tiedonsiemeniä nokkiva lintu löysi kirjastosta viisauksia. Viheltelevältä jäätelönmyyjältä opimme keinoja työn tekemiseen iloisemmalla asenteella. Rane Robotti johdatti meidät uusien avainkysymysten äärelle. Tämä kolmikko osottautui niin inspiroivaksi, että ehkä tapaat heidät vielä.

Jos luulet, että olemme vain leikkineet koko kesän, saatat olla oikeassa. Siinä ohessa olemme kuin huomaamatta perustaneet nettikaupan, luoneet uusien verkkosivujen käsikirjoituksen, laatineet somestrategian ja mielenkiintoista aineistoa, joka riittää pitkälle syksyyn. Olemme kehitelleet aineksia yhteen lastenkirjaan ja pariin aikuisten tietokirjaan. Olemme tehneet Tosirooli Matchmaking -korteille uuden visuaalisen ilmeen ja käyttöohjeet, vierailleet painotalossa ja tutustuneet Kiireenkesytyksen asiantuntijaverkostoon. Samalla olemme todistaneet, että rennossa tunnelmassa ilman liian tarkkaa ennakkokäsikirjoitusta olemme luovempia, tehokkaampia ja energisempiä. Kukaan meistä olisi tuskin yksin työskennellyt tällä tavoin, mutta yhteisen ajan hyödyntäminen löytöretkeilytunnelmissa tuotti maukasta kesäenergialla höystettyä satoa jaettavaksi pitkin talvea. Kiitos Maria ja Jenna!

Odotuksia ja pettymyksiä - menneisyyden vangit

Jouduin pitämään itselleni puhuttelun. Olin jäämässä historiatietoon pohjautuvien suloisten kesäodotusten vangiksi. Keskustelimme miehen kanssa siitä, miten helposti tulemme tuhlanneeksi elämää valittamalla asioista, jotka tuottavat meille pettymyksen. Olemme ihmisinä kokonaisuus, jonka hyvinvointiin vaikuttaa niin terve keho, mielen rauha kuin suhteemme ympäröivään maailmaan.  Se, kuinka onnelliseksi tunnen itseni, on riippuvainen näistä kaikista. Jokainen haluaisi hyvän elämän, mutta tämä mahdollisuus on helppo hukata rakentamalla liikaa valmiita odotuksia huomiselle ja vieläpä sellaisiin asioihin, joihin emme voi vaikuttaa.

Aamun ensimmäinen pettymys voi syntyä siitä, ettei säiden haltija olekaan toteuttanut toivettani. Suunnitelmani siitä, mitä olin ajatellut tehdä, kun aurinko paistaa ja lämpötila täyttää normioletukset, luhistuu. Kehoni tuntuu kyllä olevan kunnossa, mutta mieliala on matala. Pari kuukautta vääränlaisia kesäsäitä ja kollektiivinen pettymys näyttäytyy jo katukuvassa.

Kykyni eivät riitä säiden säätelyyn. En pysty muuttamaan sitäkään, että joudumme tässä kulttuurissa ja ajassa mitä todennäköisemmin karsimaan saavutetuista eduista, jotka paljastuivat lainoiksi tulevilta sukupolvilta. Joudun viettämään viheliäisen elämän viemällä itseni pettymyksestä toiseen. Tai sitten joudun muuttamaan suhtautumistani ja avartamaan ajatteluani. Voin opetella ymmärtämään, että pettymyksiä edeltävät omat odotukseni. Epävarmassa maailmassa ja elämän kiertokulussa ne eivät aina noudata toiveitteni tilastoja vaan joudun improvisoimaan suunnitelmani uudelleen. Rakentaessani hyvää elämää niistä aineksista, jotka ovat vallassani, joudun pitämään hyvää huolta niin kehostani kuin mielen harmoniaa tuottavista valinnoista. Itselleni pitämäni puhuttelun jälkeen päätin maksaa sakkoa omaan virkistysrahastooni joka kerta, kun saan itseni kiinni säiden valittamisesta. Loistavien suunnitelmieni ja tekemisen lomaan haasteeni on harjoitella myös hetkessä olemista ja kiitollisuutta kaikista niistä hyvistä asioista, joita on. Tiedän, että tämä hetki on ainoa todellisuus ja kuitenkin pyrin hallitsemaan sitä eilisin ajatuksin ja huomisen toivein. Hyvän elämän löytöretkelläni suhdetoiminta todellisuuden kanssa - sen, mitä nyt on - on yhtälön puuttuva palanen. Se, miten tästä suhteesta rakennetaan harmoninen, onkin sitten se arjen toistuvan harjoituksen paikka.

En kaipaa lomaa kesällä

En ole vuosikymmeniin ymmärtänyt, miten meillä on varaa panna Suomi kiinni kuukaudeksi kesällä. Puhumme työajan pidentämisestä, mutta tätä kesään painottuvaa lomakäytäntöä ei ilmeisesti voi kyseenalaistaa. En myöskään jaksa uskoa, että olisin ainoa suomalainen, joka ei kaipaa kesälomaa. Yrittäjänä voin helposti määritellä lomani, mutta olisin varmasti ollut tehokkaampi ja jaksanut paremmin aiemman urani aikana, jos olisin voinut järjestää lomani pimeiden talvikuukausien aikaan. Kesän pitkät valoisat päivät lataavat akkuja ihan luonnostaan. Sen sijaan pitkä pimeä jakso on se vaihe luonnon kiertokulussa, jolloin molekyylini huutavat valon perään ja pako kesäisempiin maisemiin olisi virkistävästi katkaissut loputtomilta tuntuvat ja uuvuttavat talvikuukaudet.

Meillä kaikilla on omat yksilölliset tarpeemme. Monet meistä tietävät, millaisissa olosuhteissa ja millaisina vuorokaudenaikoina onnistuisivat työssään parhaiten. Vanhat järjestelmät eivät kuitenkaan jousta parhaisiin vaihtoehtoihin. Ei, vaikka globaali maailma toimii meistä poikkeavissa rytmeissä ja asiakkaita löytyisi myös sille ajalle, jolloin pakenemme yhtä aikaa mökeillemme ja lomakeitaillemme ja jätämme juhannuksena lähes autiossa pääkaupungissa harhailevat turistit ihmettelemään, onko täällä joku ulkonaliikkumiskielto meneillään.

Luova ja tietotyö, jollaista itse teen, kulkee mukanani korvien välissä ihan minne tahansa. Saatavilla oleva tekniikka mahdollistaa yhteydenpidon ja tiedon jakamisen lähes mistä vain. Kesäinen toimistoni kulkee nimellä verkkokeinu.com. Haastattelen mielenkiintoisia ihmisiä tulevaan kirjaani kaupungin viihtyisimmissä kahviloissa. Harrastamme idea- ja strategiapalavereita nuoren tiimini kanssa tekemällä laivamatkan Suomenlinnaan tai vaeltamalla aistit auki kaupungilla. Parhaat jutut löytyvät yllättävistä paikoista. Olen syvästi kiitollinen tästä yrittäjyyden ja teknologian tarjoamasta vapaudesta ja joustavuudesta. Mielelläni näkisin yksilöllisten loma-aikavalintojen tulevan mahdollisiksi kaikille muillekin. Kun asioita voi tehdä joustavasti ja fiksusti, kaikki voittavat.

Elämänvoimaa yhteydestä luontoon

Teollisen aikakauden ihmisen suhde luontoon ja sen kiertokulkuun muuttui vahvasti. Tässä ajassa ja kulttuurissa ja leveysasteilla olemme rajanneet suuren osan työn teosta neljän seinän sisälle. Olemme jääneet kiinni uskomuksiin, että työ tulee tehdä samaan aikaan samassa paikassa, vaikka olemme yksilöllisiä omine parhaine työtapoinemme. Tekniikka tarjoaa meille nyt enemmän vapautta valita ympäristö, missä olemme parhaiten yhteydessä omiin resursseihimme. Kenties parhaat ideat syntyvätkin yhteisellä kävelyretkellä tai paras tapa vapautua mielen hälinästä löytyy metsälenkillä. 

Olen viime aikoina kuullut muutaman muunkin itseni lailla ihmettelevän, miksi kaikkien on pidettävä vuosilomaa kesällä. Meitä on siis monia, jotka kaipaavat energiatankkausta enemmän pimeään vuoden aikaan ja iloitsevat siitä, että työt sujuvat kesällä huomattavasti leppoisammissa tunnelmissa. Yrittäjänä minun on mahdollista paeta Välimeren kiireenkesyttämöön talvikuukausiksi.  Tuloksena syntyy uusia bisnesideoita, kirjoja ja artikkeleita. Mikään ei estä minua olemasta virtuaalisti yhteydessä yhteistyökumppaneihini ympäri maailmaa. Työterveyslääkärinikin kehottaa minua suosimaan työskentelyä Välimeren maisemissa talvikuukausina, koska se näkyy terveydentilassani. Mikä saa sen aikaan? Uskon, että valolla on valtava merkitys. Satun olemaan erityisen riippuvainen sen määrästä päiväsaikaan. Mutta vietän myös paljon enemmän aikaa rannoilla, kauniissa puistoissa ja katukahviloissa leppoisasti ihmisten touhuja seuraten. Mieleni on rento. Kuulen, näen ja tunnen enemmän kuin kotikonttorissa tiukasti tietokoneen äärellä istuen. 

Nyt on loistava aika suunnitella itselle sopiva lempeä hyvinvointiohjelma kevät-kesäkaudelle. Sellainen, jossa mieli ja keho vapautuu turhista jännityksistä luonnon helmassa. Jos ulkona tuulee ja sataa, kaupungistakin löytyy rentouttavia työskentely-ympäristöjä vaikka talvipuutarhan kasvien ääreltä. Helsingissä avataan jälleen Uimastadion, jossa voi ulkoilmassa pulahtaa lämpimään veteen ja sen jälkeen viettää vaikka työkavereiden kanssa lounaspiknikin altaan reunalla. Missä tahansa työpäiväsi kuluvatkin, ympäristöstä löytyy varmaan houkuttelevia kohteita viedä molekyylisi lähemmäs luontoa. Palkintona on rennompi keho ja mieli. Voi olla, että saat helpommin kiinni kevään ja kesän näytelmästä kohtaus kerrallaan. Suloisia linnunlaulun ja kohisten kesään heräävän luonnon tankkaushetkiä sinulle!

Aika ja raha - kaksi suhdetoimintahaastettamme

http://kollega.fi/2015/04/aika-ei-ole-rahaa/

Kesyttääkö yksilö vai yhteisö kiireen?

Siinä missä kiirettä ei enää arvosteta, mietitään keinoja tehdä asioita fiksummin, muttei kovemmin. Mutta jos kiireen tunne on subjektiivinen kokemus, onko se enemmän henkilökohtainen haasteemme kuin koko yhteisön ongelma? Kaikki eivät samassa tilanteessa stressaa ja jotkut näyttävät nauttivan viimetipan vintin sähäkästä tunnelmasta. Vai olemmeko vain ajautuneet liian haasteelliseen maailmaan, jossa tiukat dead-linet, tiedon tulva, jatkuvat muutokset ja uudet vaatimukset läkähdyttävät meidät?

Kaikkien näiden kiireenkesyttelyvuosien jälkeen voin luvata, että sekä yksilöillä että yhteisöillä on runsaasti mahdollisuuksia vapautua ainakin osasta aikaan ja vauhtiin liittyvästä stressistä. On hyödyllistä muuttaa näkökulmaansakin niin, että oivaltaa kiireen olevan myös lahja meille. Kun tunnistamme sen, alamme yhdessä miettiä helpotusta liialliseen hoppuun ja tunnistamme sellaisia työn vaiheita ja toimintatapoja, jotka eivät suju muuttuneissa olosuhteissa. Ensimmäinen askel on ottaa aikalisä ja nostaa yhdessä kehittämisen alueita esille. Sellaisia, joihin voimme vaikuttaa ja niitä kyllä löytyy. Uusista pelisäännöistä sopimiseen ei tarvita montaakaan hetkeä, mutta tulos voi olla suuri helpotus sekä työn tekijöille että asiakkaille. Se yleensä kirkastaa perustehtäväämme, selkiyttää roolejamme, auttaa vapautumaan turhasta ja suuntaa voimavarat sinne, minne niiden tulisikin virrata. Hyvien ideoiden markkinoilta nousee aina loistavia luovia ratkaisuja kaikkien iloksi. Kun kiire on yhteinen haasteemme, sen kurissa pitämiseen on kaikkien helppo motivoitua.

Erilaiset ihmiset tuovat kuitenkin omat haasteensa ja lahjansa työyhteisölleen. Siksi on hyödyllistä tunnistaa myös erilaisten kiirehtijöiden dynamiikka yhteisessä tarinassa. Hitaista ei tule nopeita eikä melkein sitoutujista tunnontarkkoja yksityiskohtiin takertujia. Jo se, että hyväksymme toistemme erilaiset rytmit ja tavat toimia lisää armollisuutta. Ja se, että jokainen löytää myös itselleen hyödyllisiä vihjeitä kohti hyvää elämää, tuo kiireenkesytykseen henkilökohtaista mielekkyyttä. Kiireestä valittaminen tai toisten muuttumisen toivominen eivät ole paremman työeläimen avaimia. Se, että nostamme puheeksi, suunnittelemme ja organisoimme työtä uudelleen ja teemme oman osuutemme, näyttävät toimivan haasteellisissakin olosuhteissa. Jos entinen malli ei enää toimi, on tehtävä jotain eri tavalla. Olkoon sitten tienviittana hyvän tekeminen hyvin.

Koko ajan linjoilla

Tärkeintä nykyihmiselle on pysyä koko ajan linjoilla, mieheni totesi ilmeisen kyynisesti. Ja tosiaan, kun katselen ihmisiä kännyineen ympärilläni, mietin omia facebook, twitter, pinterest sun muita päivittäisiä virtuaalivierailujani, onhan meidän käyttäytymisemme muuttunut valtavasti muutaman viime vuoden aikana. Lapseni valittavat, jos puhelimeni on ollut äänettömällä, enkä vastaa heidän soittoonsa. Ja kuka on määritellyt, miten nopeasti minun on vastattava sähköpostiin? Onko minun oltava koko ajan chattietäisyydellä ja skypevalmiudessa pysyäkseni verkostoni tarpeiden tasalla?

Aamukävelyni kuljetti minut tänään meren rannalle. Istuin pitkään kalliolla, katsoin ja kuuntelin aaltoja ja nautin meren tuoksusta. Jälleen kerran mietin, miten upea planeetta meillä on ja miten kauas sen ihmettelystä arki meidät vie. Samaan aikaan, kun erilaiset, toki hyödylliset, tekniset vempaimemme viettelevät meidät virtuaalimaailman kiehtoville kujille, meret muovaavat edelleen rantojamme, tähtiä syntyy ja tähtiä kuolee, luonto muuttaa muotoaan vuodenaikojen rytmissä ja minä olen eristäytyneenä seinien sisälle tuskin muistaen olevani vain yhden ohi kiitävän hetken vierailija sinisellä maa-nimisellä taivaankappaleella. Olemme rakentaneet itsellemme kummallisen ihmistodellisuuden, jossa pohdimme tärkeitä juttujamme, viihdytämme itseämme ja surutta kulutamme maapallon luonnonvaroja omiin valtaisiksi kasvaneisiin tarpeisiimme.

Haluan takaisin linjoille. Lähemmäksi luontoa. Ihmettelemään enemmän. Ottamaan enemmän vastuuta. Olemaan vähemmän arogantti omine tärkeine tehtävineni ja tarpeineni. Laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa tai ainakin aika ajoin tarkastelemaan mittasuhteita tähtitaivaan ja kiireettömänä alati pauhaavan meren äärellä. Kun huomenna jälleen istun rannalla ja seuraan lokin lentoa, ette löydä minua twitteristä. Minulla on tärkeämpää tekemistä.

Melkein sitoutuja ja loppuun saattamisen haaste

Monta rautaa kerralla tulessa, työelämän tätä päivää. Me ylpeilemme sillä, että hallitsemme samanaikaisesti monenlaisia tehtäviä. Multi-tasking on monen mielestä yksi työelämän menestysreseptejä. Vaikka olen itsekin aika hyvä touhuamaan sitä sun tätä yhtä aikaa, pidän sitä enemmän riesana kuin rikkautena.

Samalla kun yritän yhtä aikaa kirjoittaa uutta kirjaani, keskustella mieheni kanssa, vilkaista sähköpostejani, kuunnella uutiset ja kertoa twiitillä, mitä mieltä olen meneillään olevasta ohjelmasta, täysi huomioni ei ole niistä missään. Uudesta kirjastani tulee tätä menoa keskinkertainen rutiinilla laadittu asiantuntijakommenttien kokoelma. Parisuhteestani katoaa jännite ja yllätykset. Sosiaalinen media varastaa elämästäni seikkailuja luonnossa ja spontaaneja kohtaamisia kasvotusten. Sellaiset arkiset tehtävät, joita rutiininomaisesti suoritan, ansaitsisivat kunnioitukseni. Aivoni auttavat minua suorittamaan elämääni täydellä teholla. Koko ajan. Jos vauhtini kiihtyy liikaa, jälkeeni jää helposti myös unohtuneiden, keskeneräisten töiden vana.

Monet meistä ovat joutuneet varjelemaan terveitä rajojaan sähköisessä maailmassa. Harjoittelemme olemaan läsnä yhdessä tehtävässä tai kohtaamisessa kerrallaan. Etsimme omia keinojamme levottoman mielen hiljentämiseen ja onnelliseen unielämään. Harjoittelemme uudelleen lapsen kaltaista heittäytymistä hetkeen tai löydämme itsellemme mielen harmoniaa lisäävän harrastuksen. Joskus tekee hyvää vierailla vähemmän suorituskeskeisessä kulttuurissa, jossa asiat kuitenkin hoituvat, mutta ihmisillä on aikaa nauttia pitkistä yhteisistä aterioista ja toistensa seurasta. Tiedämme,  etteivät työt lopu tekemällä, eivätkä elämää suuremmilta tuntuvat unelmamme ehkä koskaan tule valmiiksi. Siinä ajan kanssa kilpaa juoksemisen lomassa voisi kuitenkin olla terveellistä pysähtyä tehtävien välissä. Ravistella jännitykset kehostaan ja kirkastaa ajatukset kysymällä, mikä juuri nyt on tärkeää. Antaa aivoilleen ohjelmoimatonta aikaa tai uppoutua vaikka katselemaan tähtitaivasta. On paradoksi, että ahneena elämälle yritän saada kaiken ylisuurina haukkapaloina, vaikka suurimmat elämykset löytyvät kenties niistä pienistä hiljaisista hetkistä, jolloin kaikki jo on.

Huolestumisen mestarin Happy Hour

Jotkut meistä ovat taitavia kuvittelemaan potentiaaleja vaaroja ja tulossa olevia epäonnistumisia. Vilkkaalla mielikuvituksella varustetut henkilöt yön synkkinä hetkinä ottavat tästä taiteenlajista kaiken irti. Yleensä Huolestumisen mestarin visiot ovat jossain tulevaisuudessa, ei tässä hetkessä. Energiaa nuo kurjat kuvitelmat kyllä vievät, etenkin jos niiden kumppanina on huonot yöunet. Yöllä myös varjot kasvavat suhteettomiksi ja kaikki se osaaminen, mikä meillä on, unohtuu. Tilastojen mukaan meillä suomalaisilla on runsaasti univaikeuksia. Paljon niistä johtuu työperäisestä stressistä. Ehkä olemme kehittäneet huolestumisen mestaruuden kulttuurin kumppaniksi tunnolliselle velvollisuuksien suorittamiselle.

Me ihmiset olemme erilaisia. Paitsi, että ulkopuolinen maailma aiheuttaa meille paineita, synnytämme niitä myös itse sisältäkäsin. Yksi haasteistamme on se, ettemme samaan aikaan voi olla syvästi huolissamme ja yhteydessä omiin parhaisiin resursseihimme. On myös vapautettava itsensä huolien ansasta sellaiseen kirkkaaseen hetkeen, jossa pystyy arvioimaan, onko uhka todellinen ja onko se jotain sellaista, minkä pystyy ennakolta estämään tai tekemään sille jotain. Se, että on jatkuvasti turhaan huolissaan ja kantaa harteillaan asioita, joihin ei voi vaikuttaa, on energiataloudellisesti surkea valinta. 

Oma kokemukseni on, että Huolestumisen mestarin kanssa voi tehdä hyödyllisiä sopimuksia. Se suostuu kyllä huolivapaaseen yöhön. Sitä kannattaa kiittää niistä ennakkovaroituksista, joiden ansiosta pystyn ehkäisemään ei-toivottuja tapahtumia tai tekemään jonkin asian fiksummin. Ja huolivapaa Happy Hour kesken kiireistä päivää, jolloin tekemättömät työt vievät voimavaroja ennen kuin hommaan on vielä käynyt käsiksi, tuottavatkin yllättäen sujuvamman tekemisen meiningin. Vuosien myötä oma Huolestumisen mestarini on myös aika lailla laiskistunut. Olemme molemmat huomanneet, että energiaa on mennyt ihan hukkaan. Useimmat hälytykset ovat olleet vääriä. Olemme päättäneet ottaa asiat rennommin ihan mukavuuden halusta. 

Aika on ihmisen ainoa todellinen pääoma - Kirsi Kanniston blogi mukana vihjeitä arkeen

”Aika on ihmisen tärkein voimavara ” – näin on sanonut myös IKEAN perustaja Ingvar S Kamprad. Käytä siis  aikasi ja elämäsi huolella.  Kaikki muu on elämässä ihmisen luomaa toimintaa, vuorovaikutusta ja peliä. Viimekädessä siis  ainut arvokas varallisuus  on jokaiselle oma  elämä ja aika. Miten sen käytämme?

Työelämän ajan käytön tutkimukset kertovat että 70% suomalaisista ei suunnittele työtään kunnolla.  Samanaikaisesti ilmoitamme, että käytämme sähköpostin lukemiseen keskim. 3 tuntia päivässä. Sähköposteja  suomalainen saa päivässä keskimäärin 112. (Lähde: Sampo Sammalisto työtä viisaammin). 

Miten hallita työelämän keskeytyksiä ja pitää keskittyminen kurissa lukuisten vireillä olevien asioiden kanssa? Tuoreiden aivotutkimusten  valossa hajatarkkaavainen työskentely vähentää tuottavuutta ja tekee myös  aivotutkijoiden havaitsemia jälkiä aivoihin – heikentäen niiden toimintakykyä. 

Emme kuitenkaan voi syyttä kaikesta ympäristöä, sillä tutkijat ovat myös todenneet, että  tietopainotteista työtä tekevä ihminen  vilkaisee työpäivänsä aikana  jopa 50-100  kertaa  sähköpostia ja kännykkää vilkaisemme  peräti 150 kertaa päivässä. Tähän vielä  vaikkapa facebookin päivitysten katselu lisättynä – luku moninkertaistuu. Tämä siis kaikki itse aiheutettua. ( AJ Wihuri: Mindfulness työssä)

Miten tämä näkyy päivittäisessä työssä? Keskeytykset (=cognitive switching penalty – kuten tutkijat tätä nimittävät)  aiheuttaa  keskimäärin 2-3 tunnin ajanhukan tietotyöläisen päivään. 

Jokainen keskeytys vaatii 15-20 minuuttia, jotta  saavutamme saman keskittyneisyyden tilan kuin ennen keskeytystä.   Työelämässä pystymme nykyisin keskimäärin 11 minuutin keskeytymättömään työhön.

Mitä sitten avuksi? Muutamia yksinkertaisia tekniikoita oman arkesi avussa alla:

Mindfulness on tietoista tässä hetkessä olemista ja parhaimmillaan luo edellytykset edistyneelle ajankäytölle. Päivän  ja viikon päätteeksi käytä 15 minuuttia listaten seuraavan päivän/viikon kolme keskeisintä tehtävää ja pidä huoli, että niille on kalenterissa varattuna aikaa. Näin  perjantaisin toimimalla  saat itsellesi  työasiavapaan viikonlopun. Kaikki keskeinen on kirjattuna ja kalenterissa – ja voit hyvillä mielin rentoutua   perheesi kanssa.

Älä koskaan aloita työpäivää sähköpostia katsomalla. Työpäivän 20 ensimmäistä sekuntia ratkaisevat mitä teet seuraavan kahden tunnin aikana.  Siksi siis aloita niistä kolmesta keskeisestä asiasta tärkeimmästä.  Älä  myöskään kurkista sähköpostia ennen nukkumaanmenoa, sillä yksikin viesti voi viedä sinulta yöunen. 

Jos olet aamuihminen, tee haasteellisimmat asiat heti aamusta -  näin hyödynnät elimistösi luontaisen parhaan toiminta-ajan juuri tärkeimpiin asioihin.  

Vältä avokonttoria mikäli työskentelysi vaatii keskittymistä – työskentele tuolloin keskittymistä vaativassa tilassa. Neuvottelutila tai vaikkapa etäpäivä on tuolloin hyvä ratkaisu. Tila työn mukaan periaate auttaa.

Jokaisella meistä on aika ajoin hankaluuksia keskittyä ja pitää ajatukset fokuksessa. Opettele pomodoro-tekniikka. Hanki munakello, kierrä se 25 minuutin päästä soimaan,  tee työtäsi tietäen, että keskityt nyt vain siihen 25 min, jonka jälkeen pidät  5 min tauon.  Ole itsellesi rehellinen, tee vain valitsemaasi tehtävää   kellon merkkiääneen asti.  Näin pääset ensimmäiseen pomodoro-hetkeen kiinni, toinen sujuu jo  helpommalla.

Jokainen on  itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan -  kokeile ja toimi. Ajatukset siirtyvät teoiksi vain tekemällä.  Onnistumisen tunne antaa voimaa kokeilla uudestaan.

Unelma onnellisesta suhteesta aikaan

Odotatko kiihkeästi aurinkoista päivää? Viikonloppua? Kesälomaa? Hetkeä, jolloin voit rauhassa keskittyä siihen, mitä haluat tehdä? Kiihkeästi tulevaisuuteen kurkottajana tunne siitä, kuinka elämänvoimani, jota tarvitsen nyt, virtaa kuvittelemaani huomiseen, on minulle liiankin tuttu. Näet kyllä fyysiset molekyylini tässä hetkessä ja suorituskykyni riittää arkisten tehtävien hoitamiseen. Tavallaan elän kuitenkin ahneuden kulttuurin harhamaailmassa. Se, että olen tässä nyt, ei riitä. Olen joko tempautunut ympäristön vauhtiin juoksemaan ulos levollisesta energiakentästäni tai omat tarpeeni tehdä ja kahmia elämää vielä enemmän, ovat houkutelleet minut venyttämään mittojani. Yksi jalka tässä, toinen jo siellä. Kädet tekevät vielä täällä, ajatukset vaeltavat jo tuolla. Taustalla lie huomaamatta matkaan tullut uskomus siitä, ettei tässä hetkessä ole tarpeeksi ja jotain, mitä vasta olemme muovaamassa, on varmasti vielä parempaa. Tai se, mitä olen nyt, ei riitä, on venyttävä koko ajan lisää.

Uuden vuoden myötä haaveilemme tulevasta ja niistä asioista, jotka toisivat meille onnen. Toivottelemme toisillemme onnellista vuotta, menestystä, hyvää terveyttä, iloa, rakkautta - kaikkea sitä, mitä itsekin haluamme. Minä haluan onnellisen suhteen aikaan. Sellaisen, jossa osaan olla kiitollinen ja nauttia kaikesta siitä hyvästä, mikä jo on. Sellaisen, missä kunnioitan juuri tätä tehtävää, jota olen tekemässä ja yhtä kohtaamista kerrallaan. Haluan rakentaa onnellista aikasuhdettani pitämällä huolen siitä, että elämänvoimani pysyvät hallussa siinä, missä olen, eivät vuoda jatkuvana norona tuleviin harhamaailmoihin. 

Niin, tiedän kyllä, että rakennamme ajatuksillamme tulevaa ja haluan toki vaikuttaa siihen, millaiseen huomiseen olemme kulkemassa. Suunnan kirkastaminen, tavoitteiden asettaminen ja unelmointi aika ajoin ovat vähän eri asia kuin se, että taiteilee jatkuvasti tämän ja seuraavan sekunnin välillä. Onnellinen suhde aikaan on levollista mielen hallintaa, fokuksen pitämistä hetkessä, havainnointikykyä ja elämän arvostamista sopivina haukkapaloina. Toivon meille kaikille onnellista suhdetta aikaan, annos kerrallaan.