sunnuntai 16. elokuuta 2015

Uusi alku

Töihinpaluu loman jälkeen tarjoaa loistavan tilaisuuden peilata omaa suhdettaan työhön. Koska työ ei ole staattinen tila, nyt on hyvä hetki ottaa pieni filosofinen hetki itsensä - ja kenties työkavereittensakin kanssa ja kirkastaa, mitä korkeampaa tarkoitusta varten työyhteisö on olemassa ja  miten sen voisi yhdistää omiin tavoitteisiin. Mikä on se visio, joka motivoi minua ja miten voin kehittyä niillä alueilla, jotka koen tärkeiksi? Onko jotain, mitä kannattaisi kyseenalaistaa tai jotain uutta, mitä voisin kokeilla? Työ antaa meille mahdollisuuden toteuttaa itseämme ja olemme itse sen sujuvuuden asiantuntijoita. Pienen irtioton jälkeen on helpompi ottaa ehkä jo aikansa eläneiden rituaalien raikastajan rooli sellaisissa asioissa, joihin itsellä on mahdollisuus vaikuttaa. Moni muukin voi ilahtua siitä, että joku nostaa esille luovan idean tehdä asioita eri tavalla. Tai avaa keskustelun, kysymällä mitä jos kokeilisimme.... Syksy on raikkaiden tuulien aikaa, silloin ilmassa on vielä paljon energiaa.

Henkilökohtaisen hyvinvointisuunnitelman laatiminen syksyn ja talven varalle on nyt paikallaan. Sitä voisi ohjata kolme kysymystä: Miten aion pitää huolen omista terveistä rajoistani? Mikä lisäisi tasapainoa työelämän ja vapaa-ajan välille? Minkä pienen mutta tarpeellisen elämänmuutoksen voin käynnistää heti? 





sunnuntai 2. elokuuta 2015

Päivä löytöretkeilijänä

Tänä kesänä olen saanut työskennellä kahden upean, nuoren naisen kanssa. Koska en enää pitkään aikaan ole uskonut sellaisen työnteon tehokkuuteen, jossa istutaan työtilaksi kutsutussa paikassa muka tehokkaasti tuottamassa kellon määrittämän ajan puitteissa tuloksia, noudatimme enemmän löytöretkeilijäkäsikirjoitusta. Sovimme missä tapaamme ja monelta. Kukaan meistä kolmesta ei ole aamuvirkku, joka otettiin huomioon. Paras mahdollinen visio suuresta päämäärästäkin oli selvillä. Muuten annoimme runsaasti tilaa yllätyksille, jotka odottivat meitä omassa tai parissa vieraassa kaupungissa, puutarhoissa, saarella ja kahviloissa. Kirjakaupassa tai jännittävän oloisessa työhuoneistossa, johon hetken mielijohteesta poikkesimme kadulta kysymään, mitä te teette.

On mielenkiintoista, mitä kaikkea saattaa löytyä, kun lähtee kulkemaan kaupungilla luottaen siihen, että ainakin kolme ratkaisun siementä pohtimaamme ongelmaan tulee vastaan. Tai jos hyppää Suomenlinnan lauttaan, tekee siirtymäriitin toiseen maailmaan ja katsoo, mitä uudenlaisia näköaloja aukeaa. Löysimme Kiireenkesytyksen avaimeen sopivat mekaaniset maskotit. Annoimme niille kaikille omat tehtävät ja otimme kuvia niiden retkistä. Tiedonsiemeniä nokkiva lintu löysi kirjastosta viisauksia. Viheltelevältä jäätelönmyyjältä opimme keinoja työn tekemiseen iloisemmalla asenteella. Rane Robotti johdatti meidät uusien avainkysymysten äärelle. Tämä kolmikko osottautui niin inspiroivaksi, että ehkä tapaat heidät vielä.

Jos luulet, että olemme vain leikkineet koko kesän, saatat olla oikeassa. Siinä ohessa olemme kuin huomaamatta perustaneet nettikaupan, luoneet uusien verkkosivujen käsikirjoituksen, laatineet somestrategian ja mielenkiintoista aineistoa, joka riittää pitkälle syksyyn. Olemme kehitelleet aineksia yhteen lastenkirjaan ja pariin aikuisten tietokirjaan. Olemme tehneet Tosirooli Matchmaking -korteille uuden visuaalisen ilmeen ja käyttöohjeet, vierailleet painotalossa ja tutustuneet Kiireenkesytyksen asiantuntijaverkostoon. Samalla olemme todistaneet, että rennossa tunnelmassa ilman liian tarkkaa ennakkokäsikirjoitusta olemme luovempia, tehokkaampia ja energisempiä. Kukaan meistä olisi tuskin yksin työskennellyt tällä tavoin, mutta yhteisen ajan hyödyntäminen löytöretkeilytunnelmissa tuotti maukasta kesäenergialla höystettyä satoa jaettavaksi pitkin talvea. Kiitos Maria ja Jenna!