Melkein sitoutuja ja loppuun saattamisen haaste

Monta rautaa kerralla tulessa, työelämän tätä päivää. Me ylpeilemme sillä, että hallitsemme samanaikaisesti monenlaisia tehtäviä. Multi-tasking on monen mielestä yksi työelämän menestysreseptejä. Vaikka olen itsekin aika hyvä touhuamaan sitä sun tätä yhtä aikaa, pidän sitä enemmän riesana kuin rikkautena.

Samalla kun yritän yhtä aikaa kirjoittaa uutta kirjaani, keskustella mieheni kanssa, vilkaista sähköpostejani, kuunnella uutiset ja kertoa twiitillä, mitä mieltä olen meneillään olevasta ohjelmasta, täysi huomioni ei ole niistä missään. Uudesta kirjastani tulee tätä menoa keskinkertainen rutiinilla laadittu asiantuntijakommenttien kokoelma. Parisuhteestani katoaa jännite ja yllätykset. Sosiaalinen media varastaa elämästäni seikkailuja luonnossa ja spontaaneja kohtaamisia kasvotusten. Sellaiset arkiset tehtävät, joita rutiininomaisesti suoritan, ansaitsisivat kunnioitukseni. Aivoni auttavat minua suorittamaan elämääni täydellä teholla. Koko ajan. Jos vauhtini kiihtyy liikaa, jälkeeni jää helposti myös unohtuneiden, keskeneräisten töiden vana.

Monet meistä ovat joutuneet varjelemaan terveitä rajojaan sähköisessä maailmassa. Harjoittelemme olemaan läsnä yhdessä tehtävässä tai kohtaamisessa kerrallaan. Etsimme omia keinojamme levottoman mielen hiljentämiseen ja onnelliseen unielämään. Harjoittelemme uudelleen lapsen kaltaista heittäytymistä hetkeen tai löydämme itsellemme mielen harmoniaa lisäävän harrastuksen. Joskus tekee hyvää vierailla vähemmän suorituskeskeisessä kulttuurissa, jossa asiat kuitenkin hoituvat, mutta ihmisillä on aikaa nauttia pitkistä yhteisistä aterioista ja toistensa seurasta. Tiedämme,  etteivät työt lopu tekemällä, eivätkä elämää suuremmilta tuntuvat unelmamme ehkä koskaan tule valmiiksi. Siinä ajan kanssa kilpaa juoksemisen lomassa voisi kuitenkin olla terveellistä pysähtyä tehtävien välissä. Ravistella jännitykset kehostaan ja kirkastaa ajatukset kysymällä, mikä juuri nyt on tärkeää. Antaa aivoilleen ohjelmoimatonta aikaa tai uppoutua vaikka katselemaan tähtitaivasta. On paradoksi, että ahneena elämälle yritän saada kaiken ylisuurina haukkapaloina, vaikka suurimmat elämykset löytyvät kenties niistä pienistä hiljaisista hetkistä, jolloin kaikki jo on.

Huolestumisen mestarin Happy Hour

Jotkut meistä ovat taitavia kuvittelemaan potentiaaleja vaaroja ja tulossa olevia epäonnistumisia. Vilkkaalla mielikuvituksella varustetut henkilöt yön synkkinä hetkinä ottavat tästä taiteenlajista kaiken irti. Yleensä Huolestumisen mestarin visiot ovat jossain tulevaisuudessa, ei tässä hetkessä. Energiaa nuo kurjat kuvitelmat kyllä vievät, etenkin jos niiden kumppanina on huonot yöunet. Yöllä myös varjot kasvavat suhteettomiksi ja kaikki se osaaminen, mikä meillä on, unohtuu. Tilastojen mukaan meillä suomalaisilla on runsaasti univaikeuksia. Paljon niistä johtuu työperäisestä stressistä. Ehkä olemme kehittäneet huolestumisen mestaruuden kulttuurin kumppaniksi tunnolliselle velvollisuuksien suorittamiselle.

Me ihmiset olemme erilaisia. Paitsi, että ulkopuolinen maailma aiheuttaa meille paineita, synnytämme niitä myös itse sisältäkäsin. Yksi haasteistamme on se, ettemme samaan aikaan voi olla syvästi huolissamme ja yhteydessä omiin parhaisiin resursseihimme. On myös vapautettava itsensä huolien ansasta sellaiseen kirkkaaseen hetkeen, jossa pystyy arvioimaan, onko uhka todellinen ja onko se jotain sellaista, minkä pystyy ennakolta estämään tai tekemään sille jotain. Se, että on jatkuvasti turhaan huolissaan ja kantaa harteillaan asioita, joihin ei voi vaikuttaa, on energiataloudellisesti surkea valinta. 

Oma kokemukseni on, että Huolestumisen mestarin kanssa voi tehdä hyödyllisiä sopimuksia. Se suostuu kyllä huolivapaaseen yöhön. Sitä kannattaa kiittää niistä ennakkovaroituksista, joiden ansiosta pystyn ehkäisemään ei-toivottuja tapahtumia tai tekemään jonkin asian fiksummin. Ja huolivapaa Happy Hour kesken kiireistä päivää, jolloin tekemättömät työt vievät voimavaroja ennen kuin hommaan on vielä käynyt käsiksi, tuottavatkin yllättäen sujuvamman tekemisen meiningin. Vuosien myötä oma Huolestumisen mestarini on myös aika lailla laiskistunut. Olemme molemmat huomanneet, että energiaa on mennyt ihan hukkaan. Useimmat hälytykset ovat olleet vääriä. Olemme päättäneet ottaa asiat rennommin ihan mukavuuden halusta.