lauantai 2. toukokuuta 2015

Elämänvoimaa yhteydestä luontoon


Teollisen aikakauden ihmisen suhde luontoon ja sen kiertokulkuun muuttui vahvasti. Tässä ajassa ja kulttuurissa ja leveysasteilla olemme rajanneet suuren osan työn teosta neljän seinän sisälle. Olemme jääneet kiinni uskomuksiin, että työ tulee tehdä samaan aikaan samassa paikassa, vaikka olemme yksilöllisiä omine parhaine työtapoinemme. Tekniikka tarjoaa meille nyt enemmän vapautta valita ympäristö, missä olemme parhaiten yhteydessä omiin resursseihimme. Kenties parhaat ideat syntyvätkin yhteisellä kävelyretkellä tai paras tapa vapautua mielen hälinästä löytyy metsälenkillä. 

Olen viime aikoina kuullut muutaman muunkin itseni lailla ihmettelevän, miksi kaikkien on pidettävä vuosilomaa kesällä. Meitä on siis monia, jotka kaipaavat energiatankkausta enemmän pimeään vuoden aikaan ja iloitsevat siitä, että työt sujuvat kesällä huomattavasti leppoisammissa tunnelmissa. Yrittäjänä minun on mahdollista paeta Välimeren kiireenkesyttämöön talvikuukausiksi.  Tuloksena syntyy uusia bisnesideoita, kirjoja ja artikkeleita. Mikään ei estä minua olemasta virtuaalisti yhteydessä yhteistyökumppaneihini ympäri maailmaa. Työterveyslääkärinikin kehottaa minua suosimaan työskentelyä Välimeren maisemissa talvikuukausina, koska se näkyy terveydentilassani. Mikä saa sen aikaan? Uskon, että valolla on valtava merkitys. Satun olemaan erityisen riippuvainen sen määrästä päiväsaikaan. Mutta vietän myös paljon enemmän aikaa rannoilla, kauniissa puistoissa ja katukahviloissa leppoisasti ihmisten touhuja seuraten. Mieleni on rento. Kuulen, näen ja tunnen enemmän kuin kotikonttorissa tiukasti tietokoneen äärellä istuen. 

Nyt on loistava aika suunnitella itselle sopiva lempeä hyvinvointiohjelma kevät-kesäkaudelle. Sellainen, jossa mieli ja keho vapautuu turhista jännityksistä luonnon helmassa. Jos ulkona tuulee ja sataa, kaupungistakin löytyy rentouttavia työskentely-ympäristöjä vaikka talvipuutarhan kasvien ääreltä. Helsingissä avataan jälleen Uimastadion, jossa voi ulkoilmassa pulahtaa lämpimään veteen ja sen jälkeen viettää vaikka työkavereiden kanssa lounaspiknikin altaan reunalla. Missä tahansa työpäiväsi kuluvatkin, ympäristöstä löytyy varmaan houkuttelevia kohteita viedä molekyylisi lähemmäs luontoa. Palkintona on rennompi keho ja mieli. Voi olla, että saat helpommin kiinni kevään ja kesän näytelmästä kohtaus kerrallaan. Suloisia linnunlaulun ja kohisten kesään heräävän luonnon tankkaushetkiä sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti