Siinä missä kiirettä ei enää arvosteta, mietitään keinoja tehdä asioita fiksummin, muttei kovemmin. Mutta jos kiireen tunne on subjektiivinen kokemus, onko se enemmän henkilökohtainen haasteemme kuin koko yhteisön ongelma? Kaikki eivät samassa tilanteessa stressaa ja jotkut näyttävät nauttivan viimetipan vintin sähäkästä tunnelmasta. Vai olemmeko vain ajautuneet liian haasteelliseen maailmaan, jossa tiukat dead-linet, tiedon tulva, jatkuvat muutokset ja uudet vaatimukset läkähdyttävät meidät?
Kaikkien näiden kiireenkesyttelyvuosien jälkeen voin luvata, että sekä yksilöillä että yhteisöillä on runsaasti mahdollisuuksia vapautua ainakin osasta aikaan ja vauhtiin liittyvästä stressistä. On hyödyllistä muuttaa näkökulmaansakin niin, että oivaltaa kiireen olevan myös lahja meille. Kun tunnistamme sen, alamme yhdessä miettiä helpotusta liialliseen hoppuun ja tunnistamme sellaisia työn vaiheita ja toimintatapoja, jotka eivät suju muuttuneissa olosuhteissa. Ensimmäinen askel on ottaa aikalisä ja nostaa yhdessä kehittämisen alueita esille. Sellaisia, joihin voimme vaikuttaa ja niitä kyllä löytyy. Uusista pelisäännöistä sopimiseen ei tarvita montaakaan hetkeä, mutta tulos voi olla suuri helpotus sekä työn tekijöille että asiakkaille. Se yleensä kirkastaa perustehtäväämme, selkiyttää roolejamme, auttaa vapautumaan turhasta ja suuntaa voimavarat sinne, minne niiden tulisikin virrata. Hyvien ideoiden markkinoilta nousee aina loistavia luovia ratkaisuja kaikkien iloksi. Kun kiire on yhteinen haasteemme, sen kurissa pitämiseen on kaikkien helppo motivoitua.
Erilaiset ihmiset tuovat kuitenkin omat haasteensa ja lahjansa työyhteisölleen. Siksi on hyödyllistä tunnistaa myös erilaisten kiirehtijöiden dynamiikka yhteisessä tarinassa. Hitaista ei tule nopeita eikä melkein sitoutujista tunnontarkkoja yksityiskohtiin takertujia. Jo se, että hyväksymme toistemme erilaiset rytmit ja tavat toimia lisää armollisuutta. Ja se, että jokainen löytää myös itselleen hyödyllisiä vihjeitä kohti hyvää elämää, tuo kiireenkesytykseen henkilökohtaista mielekkyyttä. Kiireestä valittaminen tai toisten muuttumisen toivominen eivät ole paremman työeläimen avaimia. Se, että nostamme puheeksi, suunnittelemme ja organisoimme työtä uudelleen ja teemme oman osuutemme, näyttävät toimivan haasteellisissakin olosuhteissa. Jos entinen malli ei enää toimi, on tehtävä jotain eri tavalla. Olkoon sitten tienviittana hyvän tekeminen hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti