tiistai 16. joulukuuta 2014

Me käymme joulun viettohon



Joulun ympärille voisi julistaa pakollisen kiirevapaan vyöhykkeen, jossa on lupa pysähtyä kyselemään kuulumisia, istahtaa glögilasin äärelle ja keskittyä uhmaamaan pimeää valonauhoin ja värikkäin koristein. Tyypillisesti tekemiset ruuhkautuvat ja vauhti kiihtyy kohti loppuvuotta. Ja sitten yht´ äkkiä joulun kellot katkaisevat kiireen karkelot ja yhteisestä sopimuksesta työt työnnetään kauas taka-alalle ja rakennetaan juhla vuoden viimeisille viikoille. Aikamoinen taikatemppu.

Mitä jos samanlaisen ihmeen voisi taikoa aina tarpeen mukaan? Mitkä ovat ne ainekset, joita tarvitaan? Yhteinen sopimus. Traditio. Jotain kaikille aisteille: värikylläisyyttä, valoja, musiikkia, tuoksuja, herkullisia makuja… Ajatusten siirtämistä asioista ihmisiin. Pyhän tunnistusta tai kaipuuta. Rentoutumista. Heittäytymistä lapsen ja salaisuuksien maailmaan. Montakohan näistä aineksista tarvittaisiin, että voisi rakentaa suvantovyöhykkeitä aina silloin, kun huomaa tulleensa imaistuksi kiihkeään kilpajuoksuun, levottoman mielen ja päättymättömän suoritusvimman valtaan?


Vietän tätä joulua Välimeren rannoilla. Lunta ei ole, mutta joululaulut soivat, juhlaa valmistellaan ja koristevalot valaisevat pimeitä iltoja. Kulttuuri on toinen, mutta monet puuhat ovat tuttuja kotimaasta. Kuljemme itsellemme merkityksellisten perinteiden polkuja ja samalla uteliaina maistelemme uudenlaisia mausteita. Olivatpa rituaalimme millaisia tahansa, ihmisiä ja kulttuureja yhdistävä lämminhenkinen ja rauhaa tavoitteleva keidas kaiken touhun keskellä on suurenmoinen lahja jo itsessään. Nauttikaamme siis joulusta yksi kiireetön hetki kerrallaan, missä sitten olemmekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti