Viime aikoina olemme lukeneet huolestuttavia uutisia, joissa kerrotaan vastakkainasettelusta, toisten, erilaisten ihmisten leimaamisesta ja yksinkertaisista yleistyksistä. Meillä on tarve hallita maailmaa ja sen tapahtumia määrittämällä ihmiset ja heidän tekonsa kategorioihin. Sen jälkeen niistä voi puhua käyttämällä sanamuotoa “ne” ja hankkia samalla ymmärrystä muilta, jotka vahvistavat uskomusta siitä, että “ne” ovat sellaisia. Mitä enemmän käytämme ne-kieltä, sitä ilmeisemmäksi käy, että “me” olemme parempia, oikeassa ja ikävien ilmiöiden viattomia uhreja. Asenteemme vahvistuu, kun alamme itsekin uskoa omat hokemamme.
Yleistäminen on helppo ratkaisu. Sen huono puoli on se, ettei kukaan enää ota vastuuta mistään. Kun paketoimme asioita hokemiin “työelämä on muuttunut liian kiireiseksi” tai “nykyajan naiset pomottavat miehiään” tai muita samankaltaisia yleistyksiä, hyväksymme väittämän tosiasiana. Sovimme samalla itsemme kanssa, ettei meillä itsellämme ole mitään tekemistä ikävän ilmiön kanssa. Oma osuus vastuullisena toimijana hämärtyy samalla, kun syyllistymme helppoihin yleistyksiin. Passiivimuoto antaa oikeutuksen olla aktivoitumatta toivottujen vaihtoehtojen puolesta. Voimme liittyä yhdessä voivottelijoiden voimaantuvaan kuoroon.
Se, mikä meiltä on unohtunut on, että huomista tehdään nyt. Jokaisella meistä on vastuu omista sanoistamme ja valinnoistamme. Sillä on merkitystä, tartutanko minä kiireen tunteen toisiinkin vai harjoittelenko läsnäolon taitoja ja levollista käytöstä. Nostanko sellaisia asioita esille, joiden muuttamiseen voin vaikuttaa. Tai jos koen puolisoni pomottavan minua, mitä itse teen vuorovaikutuksen ja hyvää parisuhdetta edistävien pelisääntöjen eteen. Vai olenko minä se pomottaja? Me kaikki olemme vastuussa tulevaisuuden tekemisestä omien valintojemme kautta. Koko ajan.
On loistava juttu, että huomaamme, mikä ei toimi, ei ole oikeudenmukaista eikä edusta sellaisia arvoja, joihin uskomme. Seuraava askel onkin pysähtyä kysymään, mihin asioihin voin vaikuttaa ja miten. Mikä on oma osuuteni huomisen tarinassa? Aikakautemme on mielenkiintoinen ja täynnä haasteita. Jokainen meistä on saanut oma roolin tulevaisuuden muotoilijana. Se on enemmän kuin uutisten lukemista ja kauhistelua. Se on enemmän kuin kouristuksenomaisesti eiliseen takertumista. Sen verbin aikamuoto on preesens ja niin pelottavaa kuin se voikin olla, jokaisen valinnan tekijänä on yksikön ensimmäinen persoona. Minä. Mitkä valinnat ovat polullani tänään?
Lue jatkossa blogit osoitteesta: www.kiireenkesytys.fi/blogi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti