Huone 2: Suunnittelu

Suunnittelun huoneessa päädyt perinteisten ajanhallinnan kysymysten äärelle. Kun tavoite ja suunta, johon kuljetaan on selvillä, on varattava aikaa työn suunnittelulle ja organisoinnille. Suunnitelma auttaa ideoita ja sanoja muuttumaan teoiksi. Kiihkeässä muutoksessa suunnitelmien tulee olla joustavia ja niiden toimivuutta täytyy pysähtyä arvioimaan prosessin aikana. Suunnitteluaikaa ei välttämättä tipahda itsestään taivaalta. Kun asioita halutaan tehdä fiksusti, aikaa askelmerkeille on varattava. 

Jos tavoite on suuri, se on paloiteltava niin pieniin osiin, että prosessi lähtee liikkeelle. Erilaisilla kiirehtijöillä voi olla haasteita mikroaskelten kanssa. Kiihkeästi tulevaisuuteen kurkottajat rientävät matkaan malttamattomina. Melkein sitoutujat pitävät vauhtia yllä tekemällä vähän sitä sun tätä, pääasia, että jotain tapahtuu. Taitavat nautiskelijat poimivat mukavia tehtäviä ja siirtävät hankaliin tarttumista. Olemme erilaisia, eikä suunnittelun taito välttämättä ole jokaisen vahvuus. 

Avainkysymyksiä yhteisölle: Mitä meidän tulee tehdä, että tavoitteeseen päästään? Toimivatko suunnittelun välineet?  Toimiiko nykyinen tapa tehdä? Mistä otamme aikaa suunnitteluun ja työn kehittämiseen? Millaisia rooleja tarvitsemme? 

Avainkysymyksiä yksilöille: Mitkä ovat niin pieniä mikroaskeleita, että pääsen liikkeelle? Miten teen? Missä teen? Milloin teen? Kenen/keiden kanssa? Miten oma hyvinvointi näkyy suunnitelmissani? Mikä lisäisi iloa ja luovuutta tekemiseen?  

Huoneentaulu: Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Vihjeitä: Jos olet hyvä tekemään to-do -tehtävälistoja, kokeile myös not-to-do - luopumislistan laatimista. Jos asioita on liikaa, jostain on päästettävä irti. Mistä? Sitä voi miettiä myös yhdessä työkavereiden tai perheen kanssa. 

3 kommenttia: